Missä olin ennen ja mistä kaikki alkoi

Heippa.

Haluan vähän avata sitä miksi perustin tämän blogin ja toivon voivani auttaa vastaavassa tilanteessa olevia. Lähden nyt siitä mustasta ajasta ennen valoa, koen sen olevan tärkeä osa tarinaa mutta jatkossa pyrin pysymään pääasiassa positiivisessa energiassa.

Kuvauksestani näkee tiivistettynä paljon, mutta tarkennan vielä lisää.

Uskon että moni voi samaistua minun menneeseen kokemukseen, siihen miten tuntuu olevansa jumissa elämän ja arjen vaatimuksissa, pitäisi olla mieletön työntekijä ja upea vanhempi, pitäisi jaksaa aina vaan enemmän vaikka tuntuu ettei jaksa edes hengittää.

Meiltä vaaditaan hirvittävän paljon ja pysähtymistä pidetään laiskuutena. Elämän ainoa tarkoitus on painaa töitä täysillä, työpäivän jälkeen alkaa perhe-elämän suorittaminen, lasten harrastukset, omat harrastukset joihin mennään ulkoisten uskomusten takia vastentahtoisesti raahautuen, ruokien on oltava luomua ja ravitsevaa, kattausten kauniita jne jne. 

Illalla kun talo hiljenee ja pinnat kiiltää lysähdät sohvalle miettimään seuraavan päivän suorittamista ja suoriutumista, vaatimuksia, nukut narskutellen hampaita ja aamulla heräät kireänä, palautumatta ja se kaikki alkaa alusta.

Minä itse en tosin ole ollut kiinnostunut siitä miltä elämämme näyttää muille mutta väsyin silti, aivan jo siitä 8h päivässä työnteosta, lasten päiväkodista hakemisesta ja siitä että muistan pestä omat ja lasten hampaat kahdesti päivässä. 

Arvostelin itseäni ja häpesin heikkouttani, miten ihmeessä en selviä näin yksinkertaisista asioista, vertailin itseäni muihin, heihin mielettömiin suorittajiin ja vajosin aina syvemmälle häpeään. Uuvuin ja lopulta masennuin. 

Elämäni oli niin hirveän sekavaa, tuntui kuin olisin kala jonka pitäisi selvitä elämästä maalla, en saanut henkeä ja hermostoni oli jatkuvassa taistele ja pakene-tilassa, olin hädissäni kaikesta enkä saanut kiinni mistään.

Tunsin loputonta sisäistä tyhjyyttä ja levottomuutta, ahdistusta. Kaikki oli vastenmielistä enkä keksinyt yhtään asiaa josta olisin saanut iloa. 

Kun on tarpeeksi syvällä uupumuksessa ei jaksa edes rakastaa, olisin luultavasti antanut lapseni pois jos joku olisi tullut ja ehdottanut sitä, halusin vain olla rauhassa, yksin, hiljaisuudessa.

Koin että tarvitsen muutosta ja mietin jatkuvasti mikä se muutos on ja mikä on mun elämän tarkoitus ja se näin jälkeen ajateltuna aiheutti lisää murhetta.

Sitten tuli päivä jolloin yhtäkkiä ymmärsin ja oivalsin valtavasti ja aloin toipua. 

Kerron siitä myöhemmin lisää. Seuraavaksi avaan kirjoittamistani asioista lisää, niistä mitkä tuossa kirjoituksessani oli ongelmallisia ja altisti uupumukselle..

..tuu kuulolle🖤