Itsesi löytäminen alkaa hiljaisuudesta

Sisäisen itsemme löytäminen vaatii opettelua, enkä lupaa että se tapahtuu sormia napsauttamalla, ehei, se on pitkä tie ja luulen että se tapahtuu vasta kun on valmis sitoutumaan uuteen tapaan elää ihan hamaan maalliseen loppuun asti. 

Asia mistä on aloitettava on se että itse haluaa sitoutua, ei ole pakko tai pidä mitään, vaan että aidosti haluaa sitä itse.

Seuraavaksi meidän on raivattava sisäinen kaaos hiljaiseksi, eli annettava tilaa ja hiljaisuutta tiedostamattoman mielen esiin tulemiselle.

Se miten suosittelen aloittamaan on että hengität tietoisesti. Ota itsellesi aikaa päivittäin vaikka 1-5min (tietysti pidempi aika on parempi mutta jo tämä on monelle haastavaa arjessa), pysähdy ja keskity ensin miten hengität nyt? melko pinnallisesti uskoisin. Eikö?

Nyt on tarkoitus syventää hengitystä, suosittelen sisään- ja uloshengityksen tapahtuvan nenän kautta. Hengitä sisään hitaasti alavatsaan asti niin että vatsasi nousee selvästi ja sen jälkeen ulos hitaasti niin että vatsa laskee, toista tätä edes se minuutti. Sisään hengitys aktivoi ja antaa energiaa, uloshengitys rauhoittaa.

Mulle alkuun jo tästä tuli kummallinen olo, huimasi ja huulet pisteli, selvästi kroppa ei ollut tottunut laadukkaaseen hengitykseen.

Jo tämä on sisäisen kaaoksen hiljentämistä, eikä oikeasti läheskään niin helppoa kun ajattelisi.

Mutta hyödyt on monella tapaa suuria. Tietoinen rauhallinen hengitys aktivoi parasympaattista hermostoa joka on meidän jarru, eli sen tehtävä on jarruttaa ja palauttaa meitä. Sympaattinen hermosto on meidän kaasu ja näiden yhteistyö ja tasapaino on oleellista hyvinvoinnille.

Varsinkin satoja vuosia sitten villissä viidakossa petojen seassa, huterassa kepeissä rakennetussa majassa, uhkia on joka nurkassa ja taistele ja pakene-tila on elintärkeä reaktio päästä karkuun luonnossa vaanivia uhkia, silloin todella kaasulla ja sympaattisella hermostolla oli tärkeä paikkansa. 

Jarrua tarvitaan kun uhka ja aseilla meitä jahdanneet alkuasukkaat on saatu eliminoitua, sen jälkeen täristään hetki adrenaliineissamme, hengitetään syvään ja mietimme että kävipä tuuri, kiitämme elämää ja rentoudumme rakkaiden syleilyssä nuotion lämmössä jotta pystymme toimimaan taas mahdollisen uhan hetkellä.

Nykyhetkessäkin tietenkin on tilanteita jolloin kaasua tarvitaan mutta emme osaa enää jarruttaa, maailmamme pitää kaasua jatkuvasti aktiivisena, pitää enemmän tehdä töitä, pitää sitä, tarvitsee tätä, paremmin, hienommin ja kauniimmin, nopeammin. Olemme koko ajan tekemässä jotain, mielemme saa taukoamatonta virikettä, emmekä osaa olla tekemättä mitään juuri koskaan (mieti vaikka sitä tunnetta kun unohdat kännykän mennessäsi vessaan ja  joudut vain ulostamaan😅). 

Kun hermosto luonnollisesti yrittää jarruttaa ja kertoa siitä esimerkiksi väsymyksellä niin me otamme kunnon kupillisen kofeiinia ja työnnämme väsymyksen syrjään, jonkun läheltä piti-tilanteen jälkeen emme huokaise ja kiitä että kävipä hyvin vaan alamme vellomaan mitä olisi voinut käydä, olisinko voinut estää tapahtuneen, miten olinkin niin tyhmä, miten se toinen oli täysidiootti jnejne. 

Me itse teemme parasympaattisen hermoston aktivoinnin estämiseksi aivan kaikkemme, emmekä pysty rauhoittumaan ja kas noin kaasu on hirtetty kiinni ja me rimpuilemme täysillä läpi elämämme sen kiinni hirtetyn moottorin vietävinä.

Eli rakas, aloitathan pysäyttämään itseäsi, ellei henkisen polun kulkeminen syvemmälle ole sun juttu niin tietoinen hengittäminen on sulle hyväksi joka tapauksessa, lupaan että se laskee stressiä säännöllisesti harjoiteltuna.

Mitä luulet voisitko kokeilla sitoutua tähän edes viikon ajan? 🖤